Yhteinen tahtotila ja kokonaisvaltainen kumppanuus vallitsevat asiakaskohteessamme kauppakeskus Plaza, Salossa.
”Yhdessä tekeminen ja palveluiden kehittäminen on kanssanne helppoa” kuvaa Plaza, Salon kauppakeskusjohtaja Riikka Tuomainen.
MITEN SISKON SIIVOUKSEN PALVELUT OVAT VASTANNEET ODOTUKSIANNE?
Käynnistimme viime vuonna kauppakeskuksessamme kokonaisvaltaisen brändiuudistuksen, jonka myötä kilpailutimme myös siivousyrityksemme. Näemme eri kumppaneiden arvon yhteisessä tekemisessä ja haluamme osallistaa palveluntuottajamme kertomaan rohkeasti omia näkemyksiään ja parannusehdotuksiaan.
Kauppakeskuksen siisteystaso on parantunut selvästi!
Kauppakeskuksissa siivousjälkeä arvioivat useat silmät ja nopeasti aloittamisenne jälkeen mm. myymälöiden henkilökunnalta tuli positiivista palautetta siivousjäljestä. Aiemmat haasteet, kuten esimerkiksi käytävien ja wc tilojen siisteys on parantunut selvästi ja palautteiden mukaan siisti ja ”puhdas fiilis” välittyy nyt nopeasti.
MILLAISIA UUDISTUKSIA SIIVOUKSEEN ON TEHTY SISKON SIIVOUKSEN AIKANA?
Tartuimme aiempiin haasteisiimme yhdessä Siskon Siivouksen kanssa ja saimme ratkaistua monia yleissiisteyteen vaikuttavia tekijöitä mm. siivouslaitteiden ja -välineiden päivityksen myötä.
MISTÄ PIDÄTTE SISKON SIIVOUKSEN PALVELUISSA KAIKISTA ENITEN?
Tiloista tulee nopeasti ”puhdas fiilis” ja olemme saaneet positiivista palautetta niin asiakkailtamme kuin vuokralaisiltammekin.
Olemme kaiken kaikkiaan tosi tyytyväisiä, meillä on hyvä yhteistyö, viestit kulkevat ja hommat hoituvat. Aina löytyy kehitettävää, mutta uskon että pääsemme tulevaisuudessa vieläkin parempiin lopputuloksiin avoimella keskustelulla puolin ja toisin.
Haluamme antaa yksittäisille tekijöille reilun mahdollisuuden parantaa, jos jotain laatuparannuksia tarvitaan ja koemme, että teidän kanssanne tämä onnistuu. Uskomme avoimeen yhteistyöhön ja näemme, että meillä on edessä pitkä yhteinen kumppanuus.
“Lähdimme etsimään palveluntuottajaa, joka sitoutuu kansamme toteuttamaan laadukasta ja siistiä kauppakeskusympäristöä niin asiakkaidemme kuin vuokralaistemmekin viihtyvyyden vuoksi. Lähtökohtanamme oli löytää kumppani, joka vastaa aktiivisesti siisteystason ylläpitämisestä Plazassa. Henkilökunnan sitoutuneisuus, viihtyvyys ja palkitseminen onnistuneesta työstä olivat meille ensiarvoisen tärkeitä tekijöitä valintaamme tehdessä. Olemme tyytyväisiä valintaamme ja voimme suositella Siskon Siivouksen puhtauden erikoisjoukkoja.”
– Riikka Tuomainen, kauppakeskusjohtaja, Plaza, Salo
Tutustu myös aikaisempiin blogijulkaisuihimme:
Sujuvaa yhteistyötä porrassiivouksessa – Asiakaskokemus / taloyhtiö
Ulkoistettu siivous säästää aikaa
Työntekijöiden hyvinvointi mahdollistaa laadukkaat palvelut
OTA YHTEYTTÄ
Tarvitsetteko osaavan kumppanin kauppakeskus siivoukseen? Ota yhteyttä! Asiakaspalvelumme palvelee 029 3400 900 ja myyjämme vastaavat yhdessä arkipäivässä tarjouspyyntöihin.
[wpforms id=”21258″]